Vastuullisuus
Vastuullisuus
Lprint huomioi vastuullisuuden kaikessa toiminnassaan. Noudatamme lakeja ja asetuksia sekä yrityksellemme myönnettyjen sertifikaattien vaatimuksia. Suomalaisena perheyhtiönä maksamme veromme reilusti Lappeenrantaan, Suomeen.
Arvostamme ihmisiä
Vahva sitoutuminen ja pitkät työurat palveluksessamme ovat meille kunnia-asia. Pyrimme varmistamaan työntekijöidemme viihtymisen osaavalla johtajuudella, luomalla hyvät ja turvalliset työskentelyolosuhteet sekä palkitsemalla henkilöstöä onnistuneista suorituksista. Tarjoamme työntekijöillemme myös mahdollisuuksia edetä työurallaan.
Luottamus rakentuu onnistuneista yhteisistä kokemuksista ajan kanssa. Pitkät asiakassuhteemme ovat toimintamme kivijalka. Kehitämme palvelu- ja tuotevalikoimaamme sekä niiden laatua yhdessä asiakkaiden kanssa vastaamaan entistä paremmin markkinan ja ympäröivän maailman tarpeita.
Lisäksi tuemme liikunnallista elämäntapaa ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Teemme sponsoriyhteistyötä niin joukkue- kuin yksilöurheilunkin parissa junioritoiminnasta ammattilaistason kilpaurheiluun saakka.
Panostamme vihreään huomiseen
Pienennämme koko ajan toiminnastamme aiheutuvaa kuormitusta ympäristölle, sekä investoimme kestävään kehitykseen. Tuoreimpana otimme käyttöön kotimaisen Ekokompassi ympäristöjärjestelmän, jonka omistaa Suomen luonnonsuojeluliitto.
Sertifikaatti edellyttää ISO 14001 ympäristöjärjestelmän mukaisen toiminnan.
Kunnioitamme luontoa ja edellytämme sitä myös kumppaneiltamme. Toiminnassamme sekä hankinnoissamme olemme sitoutuneet Graafinen Teollisuus Ry:n ympäristöohjelmaan.